VUODEN 2025 TOIMIVIMMAT KAMPANJAT: Toistolla tuloksia, Liikenneturvan Nopeuskampanja oli vuoden kiinnostavin kampanja
Toteutimme Liikenneturvan ja SEKin kanssa monimediallisen kampanjan, jolla haluttiin vaikuttaa ylinopeuteen suhtautumiseen. Kampanja todisti, että uusintaotollakin voidaan saavuttaa erinomaiset tulokset ja saada yleisö kiinnostumaan viestistä.
Miltä kaahaaja näyttää muiden silmissä?
Ylinopeuden ajaminen on monelle niin normaalia, että ei tule ajatelleeksikaan miltä se muista tiellä liikkujista näyttää ja tuntuu. Liikenneturva halusi vahvistaa sosiaalista normia ajaa nopeusrajoitusten puitteissa ja kasvattaa autoilijan motivaatiota noudattaa nopeusrajoituksia erityisesti taajama-alueilla, koulujen lähiteillä. Vastaava kampanja oli toteutettu hyvin tuloksin jo vuonna 2024.
Keski-ikäinen mies ei välttämättä ole se helpoin kohderyhmä, kun pyrimme muuttamaan käyttäytymistä liikenteessä.
Oivaltava luova ja syvä ymmärrys yleisöstä ovat elintärkeitä siinä, että viesti tavoittaa oikealla hetkellä, herättää ajattelemaan ja ennen pitkää valuu myös toimintaan ratin takana.
Pyörää ei aina tarvitse keksiä uudelleen
Jotta voimme muuttaa mielikuvia, kampanjan tulee toimia kaikilla mittareilla: sen on saavutettava riittävän hyvä huomioarvo, erotuttava ja vaikutettava ajatteluun. Kampanjan edellinen lähtö tutkittiin kampanjamittauksella ja hyvien tulosten perusteella luotimme siihen, että materiaalit kantavat edelleen.
Kampanja toteutettiin kouluvuoden alkaessa. Näin pienet koululaiset motivoivat autoilijoita pohtimaan omaa ajonopeuttaan ja ajamaan hiljemmin.
Nokkelat kohdennukset autoilijoille tekivät kampanjasta ohittamattoman
Kampanja toteutettiin monimediallisena kokonaisuutena. Tietoisuuden kasvua ja viestin läpimenoa haettiin elokuvamaisen vaikuttavalla filmillä Total tv:ssä ja Youtubessa. Tavoittavuutta rakennettiin myös radiomainonnalla ja Metalla. Vahvaa kohdentamista erityisesti miespuolisille autoilijoille haettiin Ralli-ohjelmayhteistyöllä, digitaalisella ulkomainonnalla mm. tankkausasemien näytöillä, Retail Audiolla Motonetissa ja Viaplayn Sport-tilaajille kohdistetulla mainonnalla.
Kampanjan menestykselle oli hyvät lähtökohdat paitsi vaikuttavan luovan osalta, myös uusille mediaideoille avoinna olevan asiakkaan ansiosta.
Kampanjan tavoite ja teema inspiroivat tiimiämme luovaan mediasuunnitteluun – lopputulos oli paitsi eheä ja monipuolinen myös laajalti kohderyhmää tavoittava.
Kampanjan viestille annettiin lisää vauhtia ansaitulla medialla. Liikenneturvan nopeutta käsittelevien kysely- ja seurantatutkimusten tulokset toimivat terävänä uutiskärkenä, joka sai myös toimittajat nostamaan autoilijoiden nopeudet puheenaiheeksi ympäri Suomen.
Hyvä materiaali kestää toistoa ja kantaa huipputuloksiin
Kampanja tutkittiin Dagmarin kampanjatutkimuksella. Tulokset olivat loistavat: vaikka kampanjassa hyöynnettiin pitkälti edellisen vuoden materiaaleja, kampanja oli toimivan mainonnan mittareilla tutkimustietopankin vuoden 2025 parhaiten menestyneitä kampanjoita.
Uusintakierros jäi hieman korkeaksi asetetusta tavoitehuomioarvosta, mutta kampanja erottui, vei viestin tehokkaasti perille ja aktivoi toimimaan huippuarvosanoin. Kampanja oli kohderyhmälleen tutkimustietopankin kiinnostavin kampanja 2025.
Tekijät:
Asiakas: Liikenneturva
Mediasuunnittelu ja tutkimus: Dagmar
Luova suunnittelu ja tuotanto: SEK
Tutustu myös muihin töihimme
-
VUODEN 2025 TOIMIVIMMAT KAMPANJAT: Toistolla tuloksia, Liikenneturvan Nopeuskampanja oli vuoden kiinnostavin kampanjaToteutimme Liikenneturvan ja SEKin kanssa monimediallisen kampanjan, jolla haluttiin vaikuttaa ylinopeuteen suhtautumiseen. Kampanja todisti, että…Tutustu työhömme -
VUODEN 2025 TOIMIVIMMAT KAMPANJAT: Kiinnostavaa ja aktivoivaa B2B-markkinointia DNA Yrityksille tapaanDNA Yrityksille, Dagmar, SEK ja Netprofile toteuttivat keväällä 2025 Yllättävän yksinkertaista -kampanjan. Kampanjan menestys ei…Tutustu työhömme -
VUODEN 2025 TOIMIVIMMAT KAMPANJAT: FINNAIR datalla ja taktisen markkinoinnin opeilla tuloksiinFinnairin taktinen, monimediallinen kesäkampanja oli toimivan mainonnan mittareilla yksi Dagmarin tutkimustietopankin vuoden 2025 menestyneimmistä kampanjoista….Tutustu työhömme