Ruskavahti laittoi datan ennustamaan luonnonilmiötä

Ruskavahti on avointa dataa hyödyntävä palvelu, joka ennustaa tekoälyn avulla milloin ja mihin Suomessa kannattaa matkustaa kauneimman ruskan perässä. Palvelun rakentamiseen tarvittiin valtavasti dataa, sen tehokasta analyysia, luovaa tulkintaa ja datan selkeää visualisointia.

Tavoite

Visit Finlandin liiketoiminnassa merkittävä kehityskohde oli edistää ympärivuotista matkailua ja erottautua muista maista. Erityisesti syyskaudelle kaivattiin nostetta, sillä suurin osa ulkomaisista matkailijoista matkusti Suomeen joko talvi- tai kesäsesonkina. Kovassa kilpailutilanteessa rajalliset resurssit oli laitettava strategisiin ja rohkeisiin toteutuksiin.

Totesimme ruskan olevan uniikki, mutta ennustamaton luonnon matkailuvaltti: matkailijan oli aiemmin lähes mahdoton selvittää, milloin ja missä ruska hehkuu parhaiten. Teknologisen ja luovan innovaation siemen iti hyvässä kysymyksessä. Kysyimme, voiko Visit Finland erottua kansainvälisellä markkinalla ja auttaa asiakkaita siten, että tekoäly tietäisi tai jopa ennakoisi Suomen ruskan kulkua. Onko mahdollista luoda ruskaloiston etenemisen näyttävä kartta, joka valjastaisi datan ja tekoälyteknologian asiakkaiden iloksi sekä hyödyksi?

Ratkaisu

Kehitimme yhdessä Visit Finlandin kanssa innovatiivisen ratkaisun, Ruskavahdin. Ruskavahti on tekoälyä hyödyntävä ja kuvia analysoiva sovellus ruskan tunnistamiseen. Dagmarin kouluttama tekoälyalgoritmi kertoo ruskan etenemisen koko Suomen kattavan tiekameraverkoston kuvia analysoimalla. Uudet kamerakuvat ladataan ja analysoidaan algoritmin avulla päivittäin ja näiden, sekä muun datan avulla ruskan etenemisen ennusteet päivitetään viikoittain.

Loppukäyttäjän on helppo nähdä Suomen kartasta ruskatilanne, mikä helpottaa matkan suunnittelua Suomeen.

Tulokset

Kansainvälinen media hullaantui Ruskavahdin innovatiivisuudesta. Palvelun tavoittavuus (reach) oli tiedotusvälineiden julkaisemien sisältöjen osalta huima: lähes 386 miljoonaa. ”What a great tool” ja ”What a nice interactive site” ovat esimerkkejä saaduista kommenteista. Myös Visitfinland.com-sivustolla Ruskavahdissa vierailleiden sivustokäyttäytyminen todensi tyytyväisyyttä. Ruskavahti julkaistiin inspiraatioksi vuoden 2022 elokuussa, jolloin suuri osa syksyn matkoista oli jo suunniteltu. Palvelu pääsee kuluttajien käyttöön syksyn 2023 matkasuunnitelmien teossa.


Ruskavahti on meille ensimmäinen markkinointikampanja, jossa hyödynnämme tekoälyä. Kokonaisuuden teknisyys on tuonut omat jännitysmomenttinsa, mutta olemme ilolla seuranneet, kuinka hienosti palvelu on otettu vastaan. Erityisen ilahduttavaa oli, kuinka suurta huomiota kansainväliselle yleisölle suunnattu kampanjamme sai myös Suomessa.”

– Minna Myyrinmaa, Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, Visit Finland

Palkinnot

IAB MIXX AWARDS 2023, Vuoden datateko: Voittaja
GRAND ONE 2023, Innovatiivisin teknologian käyttö: Kunniamaininta

Lue lisää Ruskavahdin toteutuksesta