BlogiOuti Hämäläinen 02.05.2025

K-marketilla, Finnairilla ja OP:lla oli vuoden 2024 toimivimmat kampanjat

Markkinoinnin tuloksellisuus Markkinoinnin tutkiminen Tutkimus

Vain noin joka kuudes Dagmarin vuonna 2024 tutkima kampanja ylsi kokonaisvaltaisen hyvään tulokseen. Valtaosa jäi keskinkertaiselle tasolle. Onneksi myös hienoja onnistumisia löytyi.

Joitain viikkoja sitten esittelimme blogissamme ”toimivan mainonnan reseptin”, joka perustuu havaintoihimme Dagmarissa vuosien saatossa tutkituista kampanjoista.

Resepti on varsin looginen. Sen mukaan toimiva mainonta huomataan, se kotiutuu oikealle brändille ja erottuu kilpailijoista. Lisäksi mainonnan tulee välittää haluttu viesti ja sen tulee saada aikaan tavoitteen mukaista toimintaa, käyttäytymistä tai ajattelua. Käytännössä tarvitaan siis onnistumista hyvin monella tasolla, mikä voi tuntua mahdottomalta tehtävältä tämän päivän monikanavaisessa viestitulvassa.

Ja haastavalta tehtävä vaikuttaakin. Dagmarin Data Scientist Juho Knuuttilan avulla rakennetulla pisteytysmallilla pystyimme tarkastelemaan tutkittujen kampanjoiden onnistumisia reseptin eri osa-alueiden osalta tarkemmin.


Kun katsotaan pelkästään vuoden 2024 aikana tutkittujen kampanjoiden tuloksia pisteytysmallin läpi ja huomioidaan käytettävissä ollut budjetti, kokonaisvaltaisen hyviä tuloksia (yli 16 pistettä 23 maksimipisteestä) saavutti n. joka kuudes tutkittu kampanja. Valtaosa ylsi keskimääräisiin tuloksiin.

Parantamisen varaa siis on paljon, mutta hienoja onnistumisiakin löytyi. Huipputuloksiin ylsi kolme kampanjaa.

Finnair taktinen kampanja onnistui kaikissa reseptin osa-alueissa  

Pisteet 20/23 

Finnair uudisti taktisen mainonnan konseptinsa, jonka ensimmäinen ulostulo oli heti menestys. Kyseessä oli monimediallinen, vahva kahden viikon taktinen kampanja, jonka tavoitteena oli viestiä lähestyvän kesän ja alkusyksyn houkuttelevista lentotarjouksista. Konsepti oli esitestattu ja viimeistelty testitulosten perusteella, mikä loi vankan pohjan erinomaisille kampanjatuloksille. 

Kampanja ylitti asetetut tavoitteet kaikilla mittareilla, myös myynnillisesti. Uusi konsepti yhdistettynä tarkasti suunniteltuun mediavalikkoon mahdollisti kaikkien aikojen parhaat tulokset suhteessa käytettyyn mediabudjettiin.

K-marketin Kiusaamisvapaa-kampanja saavutti erittäin korkean huomioarvon ja erottui edukseen

Pisteet 19/23

Kiusaamisvapaa vyöhyke -konsepti lanseerattiin vuonna 2021. Kampanjointi on ollut alusta asti onnistunutta ja sen tulokset ovat olleet erittäin hyviä läpi linjan.

Konsepti sai alkunsa aidosta asiakastilanteesta, jossa K-Marketin kauppias kohtasi oman kauppansa ympäristössä koulukiusaamista. Hän tarttui asiaan ja julisti oman kauppansa kiusaamisvapaaksi vyöhykkeeksi. Tämän jälkeen Kesko rakensi toimintamallin, joka levisi kaikkiin lähes 800:aan K-Market-kauppaan ympäri Suomen. Keskon kumppanina toimii Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Aiheeseen liittyvää markkinointikampanjaa on toistettu useamman vuoden ajan, ja se oli jälleen erinomaisesti huomattua sekä kustannustehokasta. Konseptin tuloksia on onnistuttu parantamaan kampanjasta toiseen.

OP-Henkivakuutuksen Yritysten eläkeratkaisut –kampanja oli kaikkein toimivin b-to-b kampanja

Pisteet 17/23

OP:n yrittäjille suunnattu kampanja saavutti korkean huomioarvon, onnistui aktivoimaan kohderyhmää ja oli erityisen kustannustehokas. Kampanjan tavoitteena oli kasvattaa tunnettuutta yrittäjien keskuudessa, luoda toistoa ja vaikuttaa yrittäjien mielikuviin yrityseläkevakuuttamisesta.

Yritysten eläkeratkaisut -kampanja toteutettiin kahdessa kahden viikon jaksossa marras–joulukuussa 2024. Medioista mukana olivat nettitv, ohjelmallinen display, audio ja printti. Lisäksi OP:n oma in-house tiimi täydensi kampanjaa mm. some-sisällöillä.

Tutkiminen auttaa ymmärtämään mainonnan toimivuuden pullonkaulat

Mainonnan systemaattinen tutkiminen mahdollistaa jatkuvan tulosten parantamisen, kun ymmärrämme missä kohtaa parannettavaa on. Pullonkaulojen tunnistaminen auttaa luovaa suunnittelua hienosäädössä ja perustelemaan markkinointiviestinnän strategisia valintoja.

Autamme, kun tarvitset apua toimivan markkinoinnin tutkimisesta!

Kirjoittaja

Outi Hämäläinen

Strategy Director, Brand Communication and Media

outi.hamalainen@dagmar.fi

+358405509988

Outi on Strategiajohtaja, jonka ominta tonttia ovat monikanavaisen suunnittelun kehittäminen ja asiakkaiden liiketoimintahaasteiden ratkominen. Inspiraatiota tuovat datan avulla oivaltaminen, kuluttajan käyttäytymisen ymmärtäminen ja kaikesta oppiminen. Työpäivän jälkeen vauhdissa pitää arki kolmen futispojan äitinä.

Lue lisää aiheen artikkeleita