BlogiDagmar 13.02.2023

Vaikuttajamarkkinoiden trendit 2023

Vaikuttajamarkkinointi

Vuonna 2023 vaikuttajamarkkinointi jatkaa kasvuaan, teknologian kehitys pirstaloi kanavia ja yhteistöitä pohditaan aivan eri laajuudella kuin aikaisemmin. Dagmarin vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijat Juuli Rantala, Mikko Wivolin ja Susanna Öster nostavat esiin viisi vaikuttajamarkkinoinnin trendiä, joita kannattaa seurata.

1. Konseptoituja sisältöjä kohderyhmän ehdoilla, turhasta luopuen

Kuluttajista tulee yhä tiedostavampia. Vaikuttajakumppanuuksia tarkastellaan kriittisesti ja sisällöistä halutaan hyödyllisempiä, viihdyttävämpiä, merkityksellisempiä ja aidompia.

Vuonna 2023 panostetaan vaikuttajakonseptointiin. Kampanjoinnille ja kumppanuuksille luodaan konsepti, jonka avulla vaikuttajien on helpompi tuottaa kohderyhmän elämää ymmärtävää ja brändin tavoitteita tukevaa sisältöä itselleen luontaisella tyylillä.

Oman kohderyhmän tarpeita ja heidän odotuksiaan vaikuttajayhteistöiltä sekä eri kanavilta halutaan ymmärtää paremmin. Nyt viimeistään vaikuttajat ja brändit pysähtyvät miettimään, millaisia yhteistöitä oma yleisö haluaa nähdä. Rosoinen ja arkinen sisältö voi olla helpommin lähestyttävää kuin lähes kliiniseksi hiottu. Toimivin sisältö voi kaivata erottuakseen huumoria, kuten Ernest Lawsonin kaupallisessa yhteistyössä, tai todella helpon ja nopean vinkin tai reseptin, kuten Ossi Lahtisen yhteistyössä.

2. Vaikuttajien voimaa käytetään entistä laajemmin

Vaikuttajamarkkinointia tehdään ensi vuonna strategisemmin, luovemmin ja monikanavaisemmin.

Vaikuttajamarkkinoinnin avulla rakennetaan brändimielikuvaa ja kasvatetaan brändisisältöjen huomioarvoa ja vaikuttavuutta eri kohtaamispisteissä oman kohderyhmän kanssa. Kun vaikuttajamarkkinointia suunnitellaan strategisesti vuositasolla, vaikuttajayhteistyötä voidaan hyödyntää laajasti, tuotekehityksestä sisäiseen markkinointiin, tapahtumiin, ansaittuun näkyvyyteen, mediamainontaan…

3. Vaikuttajat tukevat arvopohjaista markkinointia

Vuonna 2023 näemme entistä enemmän arvopohjaisia vaikuttajatekoja. Vaikuttajien avulla viestitään brändin vastuullisuudesta ja kerrotaan yhteisistä arvoista.

Mitkään ”kevytpesut” eivät enää mene läpi, liittyivätpä ne ekologisuuteen tai vaikkapa yhteiskuntavastuuseen. Niistä kärähtää heti. Brändeiltä vaaditaan nyt tekoja, joilla on oikeasti merkitystä.

Esimerkiksi kosmetiikkabrändi Maybelline tukee Brave Together –kampanjallaan masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiviä jakamalla tietoa, vinkkejä itsehoitoon ja väylän terveydenhuollon ammattilaisten luo. Kampanjassa hyödynnetään myös vaikuttajia, mutta he eivät nosta sisällöissään esiin Maybelline-tuotteita.

Arvopohjaisuus on mainio tapa tehdä yhteistyötä myös toisten, samat arvot jakavien brändien kanssa.

Kuva: https://www.maybelline.com/bravetogether
Kuva: https://www.instagram.com/p/CjiOgLBN3_a/?hl=fi

Suuren näkyvyyden sai myös Reissumiehen rohkea kampanja ahdasta mieskuvaa vastaan vuonna 2021

4. Vaikuttajat auttavat harkitsevia ostajia

Asiakkaat harkitsevat nyt enemmän hankintojaan. Dagmarin Kulutusmuutos 08/22-tutkimuksen mukaan 31 % vastanneista käyttää nyt enemmän aikaansa ostostensa suunnitteluun.

Vuonna 2023 luotettujen ihmisten, kuten vaikuttajien, suositukset painavat enemmän kuin koskaan. Vaikuttajien avulla brändi voi päästä lähemmäs kohderyhmäänsä ja kuulla ihmisten huolia. Niihin voidaan vastata esimerkiksi vaikkapa jakamalla edullisia hävikkireseptejä tai jakamalla näkökulmia talouden hallintaan. Vaasan Sähkön “Sauno kun tuulee” -kampanjassa vaikuttajat kannustivat ihmisiä ajoittamaan sähkönkäytön tuulisiin ajankohtiin, jolloin sähköä riittää paremmin ja se on myös halvempaa. Kampanjan viesti oli informatiivinen, yhteiskunnallisesti hyödyllinen ja siinä jaettiin konkreettinen vinkki, jolla voi säästää sähkölaskussa.

Vaikuttajilta odotetaan myös mielipiteitä ja jopa faktatiedon jakamista. Sopivasta aiheesta innostuneet henkilöt ovat mainioita puhumaan esimerkiksi aidosti vastuullisen tekemisen puolesta. Brändin vahvuuden ylläpitäminen on erityisen tärkeää taloudellisesti vaikeina aikoina. Vaikuttajien suositukset auttavat brändejä hankkimaan uusia asiakkaita, säilyttämään nykyisiä ja lisäämään asiakkaiden elinkaariarvoa.

Lähde: https://www.tiktok.com/@jesusguised/video/7159852978432675077?amp%3Bitem_id=7159852978432675077&is_from_webapp=v1&item_id=7159852978432675077

5. Vaikuttajamarkkinoinnin mittaaminen selkeytyy

Kun vaikuttajamarkkinointia tehdään strategisemmin ja tavoitteellisemmin vuosisuunnittelutasolla, onnistumisen mittarien valinta helpottuu ja tekojen vaikutuksia voidaan verrata paremmin liiketoiminnan tavoitteisiin.

Vuonna 2023 pelkkä tavoittavuus- ja sitoutuneisuusdata ei enää riitä, nyt tutkitaan entistäkin tarkemmin vaikuttajien merkitystä brändimielikuvaan ja haluttujen viestien välittymiseen. Laadullisia tuloksia ei saada vaikuttajan tulosraportista; niiden kehittymistä täytyy tutkia esimerkiksi kampanjatutkimuksen avulla. Myös vaikuttajamarkkinoinnin ROMIn mittaaminen lisääntyy koko ajan.

Vaikuttajamarkkinointia tehdään laajemmin läpi koko asiakaspolun. Sisällöt suunnitellaan asiakaspolun eri vaiheiden tarpeiden mukaan. Samalla mittareita pohditaan uudelleen ja tekojen vaikutuksia selvitetään merkityksellisemmällä tasolla.

TÄMÄN BLOGIN KIRJOITTIVAT

Juuli Rantala

Marketing Specialist

juuli.rantala@dagmar.fi

+358504643079

Mikko Wivolin

Creative Content & Influencer Specialist

mikko.wivolin@dagmar.fi

+358409311201

Susanna Öster

Concept designer & Influencer strategist

susanna.oster@dagmar.fi

+358443337801

LISÄÄ SISÄLTÖJÄ AIHEESTA