
Helsingin Messukeskuksessa 27.–28. syyskuuta järjestetty Nordic Business Forum kokosi jälleen livenä ja striimin kautta huikean osallistujajoukon: yhteensä yli 6 600 seuraajaa yli 50 maasta. Tämän vuoden teemoina olivat Leadership – Innovation – Resilience – AI.
Dagmarilaisista Emma osallistui tilaisuuteen ensimmäistä kertaa, Outilla on kokemusta jo useammasta NBF-tapahtumasta. Molempien asiantuntijoidemme mielestä tilaisuus tarjosi nimensä ohella paljon yhteiskunnallista keskustelua niin vastuullisuudesta, tekoälyn tulevaisuudesta kuin vaikkapa naisten kouluttautumismahdollisuuksistakin, olihan kaksipäiväisen seminaarin lopetuspuheenvuoro Malala Yousafzailla.
Emma ja Outi kommentoivat seuraavassa muutamia puheenvuoroja:
Patrick Lencioni , Author, Co-Founder and President of Table Group
The 6 types of working genious -malli auttaa tunnistamaan, esimerkiksi millaisessa työtehtävässä ihminen on omimmillaan. Näin työt voidaan jakaa niin, että jokaisen ”nerokkuus” hyödynnetään mahdollisimman kattavasti ja jokainen saa keskittyä sellaiseen työhön, jossa on parhaimmillaan. Tämä tehostaa tiimien työskentelyä, parantaa lopputulosta ja auttaa tiimiläisiä ymmärtämään paremmin toinen toisiaan.
Tämä ajattelu on helppo ostaa. Kun jokainen saa keskittyä siihen missä on hyvä, työn laatu ja tehokkuus paranevat ja omat voimavarat voivat jopa kasvaa. Mutta miten malli toteutetaan käytännössä? Onko oikeasti mahdollista rakentaa esimerkiksi asiantuntijatiimit sellaisiksi, joissa jokainen pääsee toteuttamaan lähinnä omaa ”nerokkuuttaan”? Voiko työssä välttyä ns. epämotivoivilta tehtäviltä?

Harvardin professori Rebecca Henderson:” Choose one thing that will move you and your organization closer to acting from purpose – and do it.”
Sheena Iyengar, Professor, Author, Researcher
Ihanan selkeä ja raikas puheenvuoro innovaation kaavasta, joka on helppo kenen tahansa ottaa käyttöön. Innovointi ei ole suuren älynväläyksen tai ahaa-elämyksen odottamista. Se on ongelmanratkaisua – ja sille on olemassa selkeä ja systemaattinen kaava/prosessi, jota noudattamalla voidaan innovoida
systemaattisesti ja tehokkaasti. Uusi innovaatio syntyy yhdistämällä jo olemassa olevia asioita, jotka yhdessä ratkovat jonkin haasteen ja auttavat luomaan innovaation.

” It´s the end of the internet as you know it.”
AI-puheenvuorot: (Mo Gawdat, Amy Webb, Mikko Hyppönen, Scott Galloway)
Oli yllättävää, miten varauksellisuus ja jopa synkkien uhkakuvien maalaaminen toistuivat jollain tavalla jokaisessa puheenvuorossa. Tekoäly nähtiin ihmisen aikaansaaman kehityksen loppuna ja totuuden kyseenalaistajana. Vääriin tarkoituksiin käytettynä tekoäly voi olla tuhoisa. Vertaus ydinpommiin toistui useassa puheenvuorossa.
Julkisessa keskustelussa ja markkinoijien parissa tekoälyä on pidetty innostavana mahdollisuutena, mutta alan huiput eivät nähneet asiaa ainoastaan mahdollisuuksien kautta.
Tosin futuristi Amy Webbin mukaan ääripääajattelu “kauheaa/mahtavaa” ei ole tarpeellista, koska emme voi vielä tietää, mihin tekoäly meidät vie. Amy vertasi AI-työkaluja laskimeen; kuka enää kyseenalaistaa laskimen käyttöä arjessa? Molempien tarkoituksena on nopeuttaa manuaalista työtä ja vapauttaa aikaa tärkeämpään tekemiseen.
Niin tai näin, tekoälyn ympärille kaivataan todella vahvaa regulaatiota. Pelisäännöt ja lait on kirjoitettava nyt.
Rebecca Henderson, Professor, Author, Economist
Rebecca korosti “purposen” merkitystä liiketoiminnassa. Yritysten pitää määritellä itselleen päämäärä – eikä operoida vain tehdäkseen sokeasti lisää rahaa osakkeenomistajille vailla päämäärää ja kestävällä pohjalla olevaa liiketoimintaa.

Nordic Business Forum 2024 järjestetään 25.–26. syyskuuta Helsingin Messukeskuksessa. Ensi vuonna teemana on Courageous Leadership.
Kirjoittajista:
Outi Hämäläinen on strategiajohtaja, jonka ominta tonttia ovat monikanavaisen suunnittelun kehittäminen ja asiakkaiden liiketoimintahaasteiden ratkominen. Inspiraatiota tuovat datan avulla oivaltaminen, kuluttajan käyttäytymisen ymmärtäminen ja kaikesta oppiminen. Työpäivän jälkeen vauhdissa pitää arki kolmen futispojan äitinä.
Emma Lehtovaara on kansainvälisellä konsulttitaustalla varustettu, liiketoimintalähtöinen, digitaalista transformaatiota, asiakaskokemusta ja martechia työkseen tekevä liiketoimintajohtaja. Emma vastaa Dagmarissa B2B-liiketoiminnasta. Hän palaa halusta uudistaa, digitalisoida ja viedä läpi muutosta asiakkaan organisaatiossa. Emman tavoitteena on kasvattaa myyntiä ja parantaa asiakaskokemusta. Hän syttyy sekä strategialle että sen huolelliselle jalkauttamiselle.